Peili

Seinällä roikkui peili. Katsoin siihen mutta en nähnyt kuvajaistani, vaan pelkkää tyhjyyttä. Tyhjyys vaihtui mustaksi, kuin yötaivas, ja siihen syttyi pieni, pyöreä, kirkas kuu. Se mollotti vasemmassa yläkulmassa yhtä terävänä ja raikkaana kuin oikea kuu. Pienen kuun alapuolelle syttyi hiljalleen pienenpieniä, loistavia tähtiä. Ensin niitä oli vain muutama, mutta pikkuhiljaa niitä tuli lisää ja lisää, tuikkien ehkä jopa kirkkaammin kuin oikeat tähdet. Sitten kuva oli valmis. Se oli kaunis, mutta en saanut silmiäni irti kuusta. Se mesmeroi minut täysin.

Sitten, hyvin hitaasti tähtitaivas alkoi peittyä pilvillä, sinisillä ja tavattoman kauniilla pilvillä jotka peittivät myös kuun. Jäin siitä huolimatta katsomaan paikkaa missä kuu oli ollut vain hetki sitten.

Peili oli nyt täysin pilvessä, sinisen pehmeät sävyt kierrellen peilin pinnalla kuin teehen kaadettu maito.

Sitten ilmestyi uusi kuva pilvien päälle, tällä kertaa nopeammin. Se oli susi, jolla oli erityisen pitkä, musta turkki ja sirot piirteet, isot korvat ja valkoiset isot silmät. Katsoin kuvajaistani silmiin räpyttämättä kertaakaan. Pitkät ja tuuheat mustat ripset tekivät valkoisista silmistäni valtavan suuret, pilke silmäkulmassa kuin pohjantähti. Käteni leikitteli yönmustan palmikkoni päässä olevalla tupsulla hiuksia. Tuijotin peiliä herkeämättä ja kuvajaiseni tuijotti takaisin aivan yhtä intensiivisesti. Sitten kuva oli poissa ja peilissä näkyi vain tyhjä huone. Hymyilin nopeasti ja käännyin pois peilin luota, kävellen ovelle. Avaten ja sulkien oven huolellisesti astuin kylmään talvi-iltaan ja hengitin kerran syvään. Ilma oli raikas, puhdas, niinkuin yleensä vuorilla.

Avasin suuni ja syvältä kurkustani kuului pitkä ulvahdus. Jäin odottamaan ja hetken päästä metsästä kuului toinen ulvaisu. Selvitin suunnan mistä ulvaus oli tullut nopeasti ja astuin pois pienen mökin kuistilta valkoiseen, koskemattomaan hankeen. Kyykistyin, jännitin lihakseni ja hyppäsin työntäen itseäni enemmän eteen- kuin ylöspäin. Kun olin vielä ilmassa kehoni alkoi väristä peittäen koko kehoni pikimustaan, tuuheaan karvaan.

Siro, mutta yllättävän iso susi lennähti hangelle helposti ja ilman pienintäkään vaivannäköä, aivan kuin hangen tilalla olisi ollut ruohokenttä eikä upottavaa lunta monta metriä. Susi ulvoi kohti taivaalla loistavaa kuuta ja alkoi sitten juosta metsän suojiin.